Juuri nyt!

Project room, Alge Julija, Antti Kytömäki, Pauli Tapola

 

wp_20161101_16_40_20_pro

 

wp_20161101_16_40_27_prowp_20161101_16_40_31_prowp_20161101_16_41_27_pro

Parhainta antia tällä hetkellä gallerioissa. Varsinaisesta suosikkiteoksestani en ottanut valokuvaa, Antti Kytömäen teoksesta. En muista, onko sillä edes nimeä, mutta jostain syystä se on nimetty mielessäni “Kamera”:ksi. Hajamielisempi katsoja, joka ei ole käynyt koskaan Project roomissa, saattaa olla huomaamatta koko teoksen olemassaoloa gallerian keskitilassa. Näin kävi tuttavalleni, joka löysi tiensä Project Roomiin käveltyään 5 kertaa gallerian ohi huomaamatta sen sisäänkäyntiä. Tänä galleriakeskiviikkona hän oli kyseiseen aikaan gallerian ainoa vieras ja tilaa oli valvomassa Antti Kytömäki, mutta silti hän onnistui poistumaan galleriatilasta näkemättä teosta. Koska pöydältä eikä netistä löytynyt Antin CV:tä, jäin miettimään näiden kaikkien hämäryyksien valossa, onko kaveri hakemassa jäsenyyttä 27-klubiin.

Joka tapauksessa “Kamera” oli pieni huone, jossa tasaisin väliajoin syttyi 9 lamppua, jotka hiipuivat joukko kerrallaan pimeyteen. Teoksen voima oli nimenomaan shokki- ja yllätysarvossa. Jälkikäteen toki tähän voi liittää erilaisia merkityksiä mm digitaalisen ajan tuomasta inflaatiosta yksittäisen valokuvan arvoon ja jotain uskonnollista oli myös 3-3-3 asettelussa. Olen toki näitä shokkivaloteoksia nähnyt aikaisemminkin, mm Serlachius-museon viime kesän näyttelyssä ja samoin tulee mieleen Alfredo Jaarin “Kevin Carter” teos. Tässä arvostan teoksen yksinkertaisuutta.

Pauli Tapolan teos täyttää gallerian kadunpuoleisen tilan. Kyseessä on videoteos, jossa porataan ja piikitetään eri hedelmiä ja kasviksia. Ohessa on valtava ostoskuitti tälle eksperimentille altistuneille yksilöille. En tiedä kuinka paljon on vain kyseessä esteettinen tutkielma ja kuinka paljon teos ottaa kantaa siihen miten käytämme eläimiä ja toisia ihmisiä samantyyppiseen randomiin porailuun.

Alge Julijan teos on puolestaan pöytä, jossa on rikkinäisistä lasin palasista koottuja astioita, joihin kohdennetaan sinertävää valoa. Taiteilija alustaa teosta kertomalla pöydän merkityksestä toisten ihmisten kohtaamisessa ja neuvottelussa. Näkisin, että rikkinäinen lasi oli osuva materiaalivalinta: olemmehan ihmisinä teoriassa amorfisia ja siten muokattavissa eri ulottuvuuksiin, mutta käytännössä usein huoneenlämpöistä lasia, jolla on kova ja ehdoton muoto mikä voi särkyä ulkoisten voimien paineesta. Särjemme itsemme uudelleen ja uudelleen ja sitten menemme pöydän ääreen kohtaamaan muita näennäisesti koheesina esineenä ikään kuin olisimme unohtaneet tai ainakin piilottaisimme traumahistoriamme. Näkisin, että tämä “Mensa” on hyvin psykodynaaminen (psykoanalyyttinen) ajattelussaan.

P.S. Tsekatkaa myös Huudossa Pia Männikön Maisemakone, mummoryijy, joka kokee muodonmuutoksen valkokankaaksi. Sekä Teemu Kankaan näyttely Scuptorissa. Teemulla oli 2015 Kuvan Keväässä papereista askarreltu halkopino. Nyt teos oli huomattavasti laajempi puukokonaisuus tehty samalla veistoksen ja piirroksen välimaastossa liikkuvalla tekniikalla, ja teoksen sanoma toki sitä myötä oli selkeämmin vielä alleviivattu.

Sokerina pohjalla Toni R Toivonen Forsblomilla ja Joseph James Anhavassa.

One thought on “Juuri nyt!

  1. Pingback: Kuvan Kevät 2018 | Insinöörin taideopas

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s