Kuvataideakatemian kandinäyttely syksy 2017

Suoritettuani Rakkautta & Anarkiaa (suosikkini oli Road Movie, jonka hengessä kaavaillaan kaverin kanssa iltamaa Koloon) ja matkustuskokemuksien jakoon kuuluvat velvollisuudet oli jälleen kuvataiteelle aikaa. Suunnittelin Taidehallin Manifestoa, mutta ystävä halusi mennä HAMin ilmaisiltaan ja ehdotin kandinäyttelyä tälle jatkoksi. Arvostan Elina Merenmiehen estetiikkaa erityisesti, mutta kandinäyttelystä olisi enemmän kommentoitavaa.

Koska taiteilijoita oli vain 21, en tee tällä kertaa euroviisupisteytystä. Ystäväni kommentoi koko illan taideantia pääosin kököksi, mutta kuitenkin jollain tapaa mielenkiintoisia mielenliikkeitä aiheuttavaksi. Kandinäyttely itselle oli ihan mukava. Ei mitään radikaalin uutta, pääosin ajan trendejä heijastavaa, kohtalaisen helposti lähestyttävää. Mielestäni ihan tervetullutta oli teosesittelyn suorasukaisuus: vaihtelua kryptisyydellä runkkaamiseen.

Heti tuloaula muistutti Documentasta. Mm Inka Mellaiksen ikkunamaalauksista tuli mieleen Palais Bellevuen Nashashibin maalaukset, joista taidealalle kouluttautunut ystäväni lähetti whatsapp-viestin esimerkkinä paskasta taiteesta (paradoksi: ei maalaukset voi olla paskoja jos ne jäävät mieleen). Vilma Määttänen näiden maalausten vieressä oli puolestaan tehnyt värejä itse kasvattamastaan pellavasta. Tämä muistutti Documenta hallen Aboubakar Fofanan “Fundi”, jossa katosta roikkui värjättyjä kankaita ja näiden alapuolella oli värin tuottaneita kasveja. Astri Laitinen puolestaan videollaan, mikä kertoi piirtämisen aktista, viittasi käyntiinsä Documentassa. Ida Sofia Flemingin installaatio “Home Sweet Home Nekala” muistutti puolestaan Hiwa K:n putkiin rakennetuista huoneista. Toki kyseinen teos toi assosiaatiot myös mm tulen tekoon, hirsimökkiin ja palikkatorni-peliin. Tämä teos oli mulle kiehtovalla tavalla monimerkityksellisin.

WP_20170930 2

Taustalla Suvi Sysin “Details from the Studio”, jossa keskiöön on nostettu taiteilijan työhuoneen jämäpalat

Tunnetasolla minua puhutteli eniten Iiri Poterin “Mitä mahdat nähdä katsoessasi peiliin”. Taiteilija on kuvannut itseään nukkuvana ja kiinnostunut miltä omat kasvot näyttävät kun eivät tiedosta tarkkailun kohteena olemista. Useimmat ihmiset vierastavat heistä otettuja valokuvia, koska kasvot ovat yleensä epäsymmetriset ja näyttävät täten eriltä valokuvissa ja peilissä, jonka antamaan kuvaan olemme tottuneempia. Monelle muiden kasvojen tunne- ja vireystilaa kommentoiville tekisi hyvää katsoa itsestään otettua salavideota.

WP_20170930

Älyllisesti taas kiehtoi Milja Moilasen “Siivooja”, jossa hän purkaa kokemuksiaan siivousalan työssä. Viitattu The New Economic Foundationin tutkimus eri ammattien tuotosta yhteiskunnalle pääsi lukulistalleni. Tämän teoksen voisi hyvin myös lähettää lyhytelokuvafestivaaleille.

WP_20170930 4

Musikaalisena ihmisenä myös arvostin Timo Viialaisen “Levykellot”-teosta, jossa oli eri nuotteihin viritettyjä teräslevyjä, jotka soivat niihin kiinnitetyn elektromagneetin antamasta pulssista.

WP_20170930 3

Laitetaanpa vielä kuva Emelie Luostarisen “Cry me a river phoenix” ja Riikka Salmisen “Lihaa”, joka tutkii tunteiden- ja elämänhallinnan kontroloinnin ihannointia ja kontrolloimattomuuden demonisointia. Sekä Philip Lernhammarin “Rope-ladder”-piirrustusinstallaatio.

WP_20170930 5

Yksi jännä kandinäyttelykokemuksen vivahde oli, että seuralaisellani oli yhtä kirjainta lukuunottamatta sama nimi yhden taiteilijan kanssa. Hän jäikin pitkäksi ajaksi fiilistelemään kyseistä teosta. Itse puolestani löysin pyöräparkista samanmerkkisen pyörän kuin itsellä.

WP_20170930 6

 

Advertisements

Münster Skulptur Projekte

First time I heard about Münster Skulpture Projekte was this June from a friend in St Petersburg : people say it’s better than Documenta. So it’s almost a coincidence I ended up there. I should find more forums where to keep myself better updated about international art field.

Since Skulptur Projekte happens every 10 years, it’s an interesting platform where to contemplate what happens in the contemporary art field. I browsed the former Skulptur Projekte catalogues just superficially, and because of that didn’t get so well into conceptual content, but it seems that 1977 it was trendy to create abstract forms, and now more than ever the concept of a sculpture is challenged.

Sculpture:

-It’s creating a space like in Gregor Schneider’s N.Schmidt Pferdegasse 19, where visitor walks through two empty identical flats (this piece actually had the longest queue, that gives interesting addition to the conceptual content: people queue to see replicated “nothing”, like Star Wars number five).

-It’s taking something out or adding something to the space, like in Cerith Wyn Evans’ “A Modified Threshold… Existing church bells made to ring at a (slightly) higher pitch”, where she installs an air-conditioning system to a belfry to cool the bells and make them to ring at higher pitch.

-It’s a body, like in the several performance works

-a digital space like in Aram Bartholl’s creating a local network with offline database

-or auditory space like in Emeka Ogboh’s Passsage through Moondog.

Those are just some examples and maybe not all the most radical ones, but anyway I feel more inspired what kind of things I could do in my surroundings, than I felt after Venice biennale and Documenta.

I also like the way works are installed in the city: one work, one place. More time spent on navigation and exploring the surroundings. And less is more: less uninteresting works, more enjoyment (35 new works and 39 old ones, not that much compared to Documenta). I hope this would be also ideal for the great art shows of the future.

And here are my favourites:

12 points Ayse Erkmen

dav

She has built a bridge under the water. Also people, who don’t consider it as a work of art, enjoy it. It’s truly a bridge- between us and them. It’s amazing how simple idea can be so effective.

10 points Mika Rottenberg

dav

Mika again was inspired by a tunnel: there is a rumour about a tunnel between the border towns Calexico and Mexicali, built by Chinese on the Mexican side of the US/MEX border. She has again made a video commenting about capitalistic system and labour conditions including the theme of a border/wall/tunnel, and installed the video with materials found in the video to an Asian store. Again very visual, and very funny, but still thought provoking. The curator ponders in the essee provided in the catalogue (of Skulptur Projekte) about the walls and tunnels in our mind through Freudian point of view. Inspiring.

I regret I didn’t visit this border area during my trip to California, but now I have one reason more to travel there again.

8 points Gerald Byrne

The game room of the library is purposefully selected as a site for Gerald Byrne’s video In Our Time. It’s telling about a radio studio from another era. I didn’t find yet very strong conceptual content, but I just love to enjoy the voice of the presenter and how it interacts with the music. The weather forecast combined with the Chopin’s nocturno is one of the musical highlights of this summer for me. Nocturno

7 points Michael Smith

His project Not Quite Under_ground the artists participating to Skulptur Projekte have designed tattoos. A group of elderly has a normal leisure day and then they come to take tattoos to this tattoo shop, that provides discounts for seniour citizens.

6 points Alexandra Pirici

sdr

The performance happens in the Rathaus, place where the treaty of Münster 1648 was written. Performers refer to different such important events in different times and places and sometimes make a sculpture related to that event. In the end the performers became a search engine (like Google) for the audience. During I was watching the show, two performers almost burst out laughing. Yeah, I think it’s demanding to do 4 hours a day something like this and keep a neutral face.

5 points CAMP

sdr

For me it’s still unclear which part of the terrace of the theatre, where the “Matrix” of CAMP is located, is permanent structure and which belongs to the art work. In the terrace there is a façade from the old destroyed (by war) theatre, some columns and a mesh of wire as a “ceiling”. Anyway there are buttons attached to the wire, which for example ring the church bells and a video.

In the opposite building a woman is taking photos and showing signs like “Die Stadt ist nicht der Staat” (The city is not a state). She clearly steals the actual message of the work, since it’s so fun to find her after wondering what the other people are looking at. The actual message is that the wire mesh represents global network and unfulfilled comprehensive horizontal participation in democracy.

4 points Aram Bartholl

dav

In “12V”, “5V” and “3V” thermoelectric devices create electricity from fire. In 12V the electricity is used to create a local network which is not connected to internet, and there is a database related to how live without internet. One article is for example about cognitive behavioral treatment to internet addiction. In 5V again electricity is provided to people to charge their mobile devices and in 3V candles provide electricity to LED-lights.

The artist is critical towards how internet is effecting to our lives and calls for more direct interaction like chatting around the campfire.

3 points Gintersdorfer/Klaßen

sdr

They produce performances in Theater im Pumpenhaus, where they together with professional dancers try to come close to the kabuki codes to gain a deeper understanding of that form of presentation. In the performance I saw where Jean-Claude Dagbo (Dj Meko) and Anne Tismer. Great performers, nice tunika and especially Jean-Claude was amazing dancer. They show how to keep attention of the audience for example doing something that is not expexted or with repetition.

2 points Nicole Eisenman

dav

She has built a fountain with characters that are like the people who hang in the parks. Something far away from the posh fountain of Trevi, something more relaxed.

1 points Joëlle Tuerlinckx

I didn’t see this, but this is my favourite from minimalistic works. In the work Le Tag a 200m line is redrawn every day with a chalk spray used for marking out playing fields. Tag can be a signature of a graffiti artist or a day in German, referring to everyday routines, that might be boring, but still make a significance.

 

 

Documenta 14

 

dav

So the Grand Art Tour continues to Kassel. It is no surprise Documenta was born here: there are many amazing museums and nice street art. And, oh the castle! Hopefully in next Documenta there will be more art in Wilhelmshöhe.

Most of the venues can be seen in 2 days, but 3-4 gives time for videos. Rule number one: don’t come on weekend, it will be like in Disneyland! Outside the big shows I recommend Former Underground Train Station just because of the place. Stadtmuseum again has the most interesting works and Tofufabrik is a place where you think it’s no coincidence that it’s a site for videoinstallation about cannibalism.

 

And here are my favourites:

12 points  Roee Rosen: The Dust Channel

I have not seen by far any anti-xenophobic art work, that would actually “cure” people. Roee Rosen is not any better, but I appreciate his humour and reference to  Moral Foundation Theory, that is one way try to understand conservative thinking. In this case it’s about purity (foreigner- bringer of disease). Her video is as biting as a Finnish song Tango Pecunia of Kitkerät Neitsyet, where they ironically ask to wipe out people from certain groups like communists, Swedes, Russians, unemployed and homosexuals.

As I walk into the room to see the viseo, in the screen privileged couple sings opera (classical music- mother of perfectionism). Libretto is dedicated to a vacuum cleaner, that has been designed more times than the ceiling drawings of sixtus chapel. Opera is like from shopping channel, but also having features from musical videos (=references to sex). While the vacuum cleaner is cleaning the house, a policeman enters the house looking for an illegal immigrant. A woman cellist dressed as a cleaning woman rides the protagonist (the vacuum cleaner) like she would be having sex. As the opera piece ends, channel browsing begins showing news etc. They tell 85 000 seeked for asylum in Israel, but only 50 was accepted.

sdr

The Dust Channel is hilarious, stylish, funny, but same time far more witty than majority of “open borders”- art. It combines the tradition and the modernity. Entertainment with thought.

10 points Hiwa K

The artist has built different rooms inside the sewage pipes. Dining room, bathroom, bedroom. 20 pipes together like a block, or dollhouse. Cute, a bit like a capsule hotel. But the point here is that actually this kind of pipes are shelters for many people like refugees and other homeless.

sdr

I also like his video at Stadtmuseum. It’s about two fellows who help each other to get an asylum creating memories living in the “unsafe zone”. In the end the protagonist asks other one about the wife that the protagonist created to him. “Oh yes, divorce from her cost me 900e!”

8 points Nikos Alexiou

This is one of the social media hits of Documenta. The artist was inspired by 11th century Byzantine marble floor in monastery of Iviron, Mount Athos. It’s creative to be so traditional and up-to-date at the same time.

dav

7 points Hans Eijkelboom

During 25 years the artist has taken hundreds of photos in the street and sorted them according to colour, cloth etc. Not just beautiful young women are displayed, but also elderly, children, people wth cultural costumes. We people are funny. 🙂

dav

6 points Bill Viola

Group of people are waiting a bus, or something similar. Slowly more people join the group. Time goes by. Suddenly a flood if water comes from two directions. People hold to each other, most fall down. As the catastrophy ends, some stay still, some touch each other to make sure everyone is ok. Conceptual content is easy to speculate. What I find nice here it’s the visuality. Clear, compact.

dav

5 points Anna Dauciková

This is the boring video work in Stadtmuseum that was worth 1 minute watching for most of the visitors, but kept me inside for entire 2 hours. Camera moves slowly and tries to focus. It shows photos attached to window, house interior, a person, outside wiev and a document telling about an event: place, people, event and notes. The events happen around Soviet Union and many people involved in them originate from Chechoslovakia and are from sexual minority (homosexuals, asexuals, transgender). Sometimes it’s apparent that the person in the room is part of the event. Sometimes things don’t seem to have any connection. The actual jewel of the work, that makes you to watch all the 33 events, is the way they desribe how it was to live in Soviet times. For example that you have to get as fast as possible to the bus without even knowing where it’s going, cause the bus might leave suddenly without warning. And how to get a visa you had to come weekly to a certain place to hear your place in the queue, and when you finally managed to reach number 100, you started queuing physically for 2-3 weeks.

dav

Video of Daucikova reveales what’s interesting in the history: it’s not physical objects, people or exceptional events: it’s small rules and curiosities of a particular society of a particular time.

4 points Prinze Gholam

The artist is inspired by ancient Greek statues and is repeating the positions with his models. In some humour sites in internet something similar is done to super model photos, but these are not purposefully (or accidentaly) funny. It’s serious tradition.

dav

3 points Agnes Denes

The artist is inspired by mathermatics and has created a Pascal’s pyramid to Nordtpark. Also similar kind of project was done to Ylöjärvi, but that was a more long time project with trees.

2 points George Drivas

Artist of the Greek pavilion in Venice biennale continues here depicting immigration with dry intellectuliasm. He has telled the story of David Malteze, Georgian actor moved to Greece, using sociological terms and cold photos in clinical surroundings. Actor himself is in the photos. The scientific language feels highly comical. It’s also familiar to me as a doctor: to describe something very personal and touching in clinical language. Highly pervert indeed.

1 point Pope L

There are many works spreading all over the city like the soap of Otobong Nkanga and craft beer of Emeka Ogboh (Sufferhead Original), but my favourite was sound work of Pope L. It’s a whisper “Ignoranze is a bliss” in various places of the city. First time I heard it from a car’s motor. It’s a bit like a ghost’s whisper. It reminds me from chapter 9 from “Hourglass” of Danilo Kis. It’s about our ancestors.

dav

Herkules at Wilhelmshöhe is waiting for Documenta 15

Venice biennale 2017

So as a tradition I would like to give Eurovision Song Contest style points for national pavilions in Venice Biennale.

12 points FINLAND
As my home country, being at the top of many international rankings, also makes superior contemporary art, I suggest that 58th biennale will make it’s main exhibition as Aalto pavilion. These are some suggestions for main exhibition pavilions: Mänttä, Korvatunturi, Iittala, Sauna, Snow, Metal, Silence, Saami, Forest. (I refer here to English speaking media reviewing biennale)

10 points GEORGIA
As the famous Finnish artist Kalervo Palsa depicted his mental problems as snowing inside the house, Chachkhiani has literally made a house where it’s raining inside. During the exhibition the house will gradually be invaded by mold, as it might also happen after a trauma, while the exterior will remain the same.

8 points NEW ZEALAND
A refreshing new point of view to all these “open borders”-works. Hippie aboriginals are having fun, but then comes the white man and spoils the party. We can witness these horrible events during 60 minutes in this panoramic video canvas. You know, sometimes you have to be a bit of nazi or at least to have an army to keep the happy hour going.

7 points GREECE
George Drivas is wondering the dilemma of immigration and refugee policy through a video installation about an experiment to cure hepatitis. After years of successful research new cells emerge to the cell culture and the group is wondering will they ruin the experiment or actually support it. There is no left an answer who is right: New Zealand with its worst case scenario or Tunisia with its “freesas” giving to the holder access to anywhere.

6 points JAPAN
I like how Takashiro Iwasaki communicates with the previous exhibition of Shiota. This time the yarn is used more delicated way and bringing attention to the importance of small structures, like the gut microbes.

5 points RUSSIA
Theatrum Orbis displays massive sculpture installation of Grigory Bruskin upstairs reminding of communist revolution 100 years ago, and could be also any more contemporary event like the Arab spring or social media upheaval. Downstairs is the installation of Recycle Group depicting the blocked people, that makes to think how the history of the losers is also sometimes erased. And finally video of Sasha Pirogova stating that the man is bringing the light.

4 points LIBANON
Installation about the sun god is an spiritual experience. Large tower, choirmusic, background wall made from coins. Careful stage lighting.

3 Points DENMARK
Influenza- theatre of glowing darkness is 30min darkness/light theatre, where you have to keep yourself until the end. Just one person watched the time from her cellphone during the show. Light show is beautiful, but the point here is to stop and forget the anxiety do you see everything. After Denmark I also had patience for Ireland and some video works that I would have passed otherwise after one minute.

2 points AZERBAIJAN
Sculptures made from traditional instruments, multimediaworks about finger prints, personal stories etc. What separates us, what unites us? Beautiful entiety about communication from stone age until today.

1 point ARMENIA
Fire burned paintings and sculptures of Jean Boghossian in Palazzo Zenobio is better and more unique than any other painting exhibition I saw in Venice. Delicate colours reminded me of my last summer trip to Kamchatka with it’s volcanos.  I could have easily chosen for the last Austria, Korea or Italy. But I think it’s worth giving even one position to a painting pavilion.

Here are still some spots in the city:
-Man as Bird. Images of journeys.
-Doing time by Teching Hsieh
-Alamak! “Islands in the stream”
-Pavilion of Scotland
-Objection- pavilion of humanity
-Future generation art prize
-Modus
-Memory and contemporaneity
-Nina Dotti in Palazzo Mora (including Personal Structures)

 

 

 

San Polo

Taas uuden kaupunginosan tarjonta katsastettu läpi. Ehdin vielä muutamaan näyttelyyn myös San Polon ulkopuolelle. Haluaisin ensiksi kommentoida kolmea kehuttua näyttelyä:

Intuition. Axel Vervoordtia eli näyttelyn toista kuraattoria oli kehuttu intohimoiseksi, innostavaksi ja ainutlaatuiseksi näyttelyn kokoajaksi. Katsoessani taiteilijoiden listaa olin skeptinen, mutta mainospuhe houkutteli paikalle. Tunsin itseni: mun makuun liikaa abstraktia kuvataidetta ja liian vähän nykypäivän jännää. Mutta jos 1900-luvun alun tekijät ja kuvataiteen historia inspiroi, tämä on varmasti hyvä näyttely. Menneisyys kommunikoi nykyajan kanssa ja kansantaidettakin oli päätynyt Giacometin yms rinnalle. Informaatio oli hyvin riisuttua, jopa siihen pisteeseen että videoteosten kestoja ei ilmoitettu. Kokonaisuus oli varsinainen wunderkammer ja runsaudensarvi, mutta ajattelua organisoinnissa oli käytetty enemmän kuin Palazzo Morassa. Ohessa Furunes ja seinätapetti.

dav

Fondazione Prada: The Boat Is Leaking. The Captain Lied.

Jos kuratoinnista puhutaan, tässä oli vahvin esimerkki. Kuvataiteilija, lavastaja ja elokuvaohjaaja samassa näyttelyssä. Ihanasti, minimalistisesti organisoitu, mutta sisältö jätti tunnetasolla vähän kylmäksi. Videomateriaalia olisi riittänyt koko päiväksi, mutta mun mielenkiinto Klugen teoksiin. Tässä yksi esimerkki näyttelyhuoneesta: lavastaja Viebrock on rakentanut näyteikkunan tavaratalosta Klugen syntymäkaupungista ja televisiosta tulee Klugen videoita.

sdr

V-A-C Foundation: Space Force Construction 

Tämäkään ei ihan sytyttänyt mua täyteen kukkaan: myös luonteeltaan mun makuun liian historiallinen: Neuvostoliiton alkuvuosia, konstruktivismia ja tämän kanssa kommunikoivia nykypäivän tekijöitä, kuten Cao Fei. Jänniä töitä löytyi, mutta liikaa valokuvaa ja tekstiä. Se oli hyvä uutinen, että säätiöllä tulee tila Moskovaan 2019.

Tämän päivän kohokohta lienee Norsunluurannikon paviljonki. Muuten aika standardi ryhmänäyttely, mutta Raimondo Galeanon seinä, johon pääsi pimeässä piirtämään valokynällä tai ikuistamaan puoleksi minuutiksi kädenjälkensä, oli kiva.

Pmde

Lähellä oleva Bolivian paviljonki oli malttanut keskittyä kolmeen taiteilijaan, mikä oli eduksi. Tässä Jose Ballivianin teos, joka viittaa alkuperäisasukkaiden tanssiin “waka waka” reaktiona tulevaan valloittajaan.

dav

Nigerian paviljongissa oli tanssiinkin nivoutuva Qudus Onikekulta videoteos, mikä oli osuvaa ottaen huomioon tanssiskene Länsi-Afrikassa, jossa aktiivisesti luodaan uusia tyylejä eikä vain apinoida toisten kehittämiä, kuten Suomessa. Yhdessä osan aikaa soi taustalla Arvo Pärt. 🙂 Tässä Victor Ehikhamenorin installaatio:

dav

V-A-C Foundationin lähellä (satamaan päin) oli myös tsekkaamisen arvoinen Antarktiksen paviljonki. Ryhmä taiteilijoita oli matkustanut sinne ja tehnyt teoksia. Mm yksi kuljetti sinne lämpöpuetun trooppisen kalan turistiksi ja yksi sävelsi teoksen Antaktiksen rannan korkeuserojen pohjalta. Tässä Roald Amundsenin lausahdus mantereesta:

sdr

Cannaregio

Tänään reitti kulki Santa Maria Formosan kautta Cannaregioon, ja sieltä vielä päivän päätteeksi Louis Vuittonin tilaan Pierre Huyughen näyttelyyn, jota oli ainakin yhdessä näyttelyssä kehuttu. Myös japanilainen hostellikaveri oli erikseen ajautunut sinne. Ei ollut kummankaan mielestä huippuhyvä, mutta paikka missä oli mukavaa rentouttaa jalkoja, ja paikassa oli myös wifi-yhteys. Mutta itse asiaan:

Fondazione Querini Stampaliaan oli kympin pääsymaksu eikä tämä ole ykköskohde tiukalla aikataululla, mutta henkilökohtaisesti olen viehtynyt nykytaide-näyttelyistä perinteisessä museossa, jota tunnutaan harrastavan ainakin Venäjällä kohtalaisesti (Pietarissa on tälle erillinen festivaalinsakin). Tässä pääsee nimittäin erityisesti löytöretkeilyn tunnelmaan. Tällä kertaa missasin ekalla kävelyllä yli puolet Elisabetta Di Maggion töistä ja tarvitsin ekstravihjeen, jotta löytäisin Giovanni Anselmon teoksen. Hadassa Goldvicht vaikutti kiinnostavalta taiteilijalta, mutta tämä näyttely ei ollut sitä hänen osaltaan. Alla Di Maggion :

sdr

Ensimmäinen vahva näyttely oli Man as Bird – Images of Journeys Palazzo Soranzo van Axelissa. Järjestävänä tahona oli Pushkinin taidemuseo Moskovasta. Opaskirjassa kerrotaan, että Pushkin-museo on remontissa ja että sinne on tulossa osio XXI, jossa nykytaide kommunikoi klassisen taiteen kanssa. Eli ilmeisesti vähän kuten Eremitaasin hallintosiipi. Itse asiassa Recycle group olisi ollut siellä käydessäni Moskovassa, mutta jätin käymättä koska informaatio tästä oli epäselvä. 

Kävin tuota ennen Diaspora paviljongissa, joka oli myös kiinnostava mutta heikommin kuratoitu. Oli paljon kiinnostavia elementtejä, kuten kirjoihin heijastuvia videoita ja kylpyhuonetaidetta (tämä tuntuu olevan tämän biennalen trendi; näyttelyt leviää sanoteettitiloihin katutaidehengessä),

dav

mutta sisältö tuntui olevan liian epämääräinen ja dokumentatiivinen makuuni. Ja mua jotenkin erityisesti alkoi ottamaan päähän anglonationalismi. Kyseinen näyttely on osa britti-biennalea, jota varten oli painettu ihan oma karttansa. Tämän vielä ymmärrrän, mutta se mikä ärsyttää on miten englanninkielinen media tuntuu vetävän kotiinpäin arvosteluissaan. No sikäli itsekin tänä vuonna fanitan Suomea, mutta se tuli ansiosta (aikaisempina vuosina en olisi nähnyt Aalto-paviljonkia maininnan arvoiseksi). Keskitän itse nationalismin suosimalla Venäjää, jonne mulla Suomen jälkeen taidemielessä vahvimmat sidokset. Eli tämän blogin osalta voi olla kriittinen jos venäläistä taiteilijaa hehkutetaan, samoin kuin CNNn suhteen mikä on festivaalin keskeistä sisältöä.

Mutta takaisin Man as a Bird näyttelyyn. Pushkin-tunnelmaan pääsi hyvin, sillä yksi näyttelyn osa oli Semyon Aleksandrovskyn ääninauhoite Pushkin-museosta, jota kuunnellen kuulokkeista pystyi katsomaan näyttelyn. Tanja Akhmetgalievalta oli tällä kertaa videoteoksia, mutta eivät vetäneet vertoja David Claerboatin hypnoottiseen metsäfilmiin. Fabrizio Plessin alakerran veneinstallaatio oli kohokohta, mutta en nyt jaksa ladata videota. Marnix de Nijsin teoksessa katsoja pääsi itse navigoimaan 3D ympäristössä.

dav

Matka jatkui eteenpäin Iranin ja Guatemalan paviljonkeihin, jotka sinällään eivät ole must, mutta viimeksi mainitussa jäi hämmentämään Andrea Prandin kukkaveistos-videoteoksen mainosmusiikki. Osallistuin kerran serkkuni mainosmusiikki-tutkimukseen ja täytyy sanoa, että tässä oli mainoksen elementit vahvoja: odottava, mahtipontinen musiikki. Mutta lopussa ei tuotukaan esille mitään tuotetta. En löytänyt tietoa oliko efekti haettua, tietoista vai esteettinen moka.

Ainoa kolauttava paviljonki oli Skotlannilta, joka virallisesti oli osa kollateraali-ohjelmistoa. Ei haitannut tekijän kotimaa. 😉 Kyseessä oli uudelleentulkinta Pinokkio-sadusta, mutta sisällöltään yhteiskunnallisempi. Tekijä on prosessoinut teosta Brexitin ja Trumpin valinnan aikaan ja pohtinut aikamme suhdetta totuuteen. Nykyään kun totuudesta poikkeaminen ei ole valehtelua vaan kuten teoksessa sanotaan “untruth”, joka voi olla monelle jopa tavoiteltavaa. Video näytettiin Santa Caterinan kirkossa ja kunnia työntekijälle, joka jaksoi johdattaa jokaisen kävijän taskulampun avulla istumapaikalleen. Näin turistisesonkina törmää riittävästi epäkohteliaaseen meininkiin turistimassoihin väsyneiden ihmisten taholta.

dav

Palazzo Mora on ollut yksi suosikkikohteitani Biennalen aikaan. Kohteessa on Kiribatin paviljonki, Personal Structures näyttely ja katalogin mukaan pari muutakin erillistä näyttelyä. Kokonaisuus kuitenkin puuroutuu niin tehokkaasti, että aivot käsittää kaikki kolme kerrosta yhtenä näyttelynä. Olen jo sen verran nähnyt kaikkea, että nyt päällimmäiseksi tunteeksi jäi lähinnä ahdistus teosmassojen alla. Kuka tahansa osaisi kuratoida paremmin kuin se, joka on tuon sekasotkun takana. Mutta yhden teoksen takia kannattaa harkita raahautumista paikalle: Nina Dottin menopaussia käsittelevä spa-henkinen installaatio. Tuolien edessä on jalkanojat ja tabletilta voi katsoa useita lyhyitä humoristisia videoita liittyen siihen miten selvitä vaihdevuosioireiden kanssa. Auttaa myös taidekoomaan. Kompensaatioksi span alla yksi teospoiminta Paul Critchleyltä.

dav

dav

Hashimoto & Emil Lukas oli taattua tavaraa, mutta juuri sulkeutumassa

sdrbdr

Man as a Bird ohella vahva ryhmänäyttely oli Modus. Kaikenlaista jännää video-, valokuva- ja veistostaidetta, kuten nämä Riallon menopelit (ei ehkä eniten cutting edge, mutta otin kuvan koska kaverini on sekä BMW- että Vespamies). Ehkä myöhemmin lataan vielä yhden videon.

dav

 

Arsenale

Pisin päivä takana. Olin fiksu kun otin majoituksen läheltä. Kävin hakemassa pizzaa vastapäätä. Ei riitä mehut enää mukavan ravintolan etsimiseen. Japanilainen hostellissa oli vieläkin tehokkaampi: kävi Arsenalen lisäksi San Giorgion saarella ja Damian Hirst näyttelyssä (eikä myöskään erityisemmin pitänyt).

Vaakalauta päänäyttely vs paviljongit oli taas päinvastoin kuin Giardinissä: mahtava päänäyttely ja tylsemmät paviljongit. On suorastaan vaikea valita päänäyttelystä kohokohdat.

Mutta aloitetaan paviljongeilla:

Georgialla oli ensin tylsältä vaikuttava taloteos. Kävin kurkkimassa ikkunasta ja tuli mummolan tuoksut mieleen. Mutta yhtäkkiä tapahtui yllätys: alkoi satamaan. Tuli mieleen Kalervo Palsan teokset, joissa sisällä sataa lunta.

dav

Irlanti vangitsi katsomaan koko puolen tunnin shown. Teoksen käsitteellinen sisältö jäi vähän usvaiseksi, koska keskityin liikaa ihastelemaan passiivista italian taitoani tekstityksestä, mutta vähän kuten Suomen teoksessa protagonistin historia ulottui 3 miljoonan vuoden päähän ja nyt hän oli tulevaisuudessa uudessa yhteiskunnassa uusilla säännöillä, jotka ovat jättikohdulta peräisin (feminismiä, teoksen nimi tremble tremble viittaa naisasialiikkeeseen Italiassa). Videokuvaa tulI kahdelta ruudulta ja myös teatterityyppisiä elementtejä oli käytössä.

dav

Uudella Seelannilla oli eräänlainen hitaasti liikkuva tauluvideo perustuen ranskalaiseen julisteeseen Les Sauvages de la Mer Pacifique 1804-5, joka kertoo mm James Cookin matkoista Tyynelle valtamerelle mukaanlukien kohtaaminen maurien kanssa. Taiteilija Lisa Reihana on muokannut kuvaa vastaamaan paikallisten näkökulmaa ja lopputuloksena on noin tunnin videoluuppi tapahtumista.

dav

Täytyy yhtyä myös kuorolioon Italian suhteen. Sekä Cuoghin makaaberi kristuksen hometustehdas että Calon kahden kerroksen teos olivat vaikuttavia. Mietin, että onko jo Cuoghin teoksesta saatu mediakohu aikaan. En voi suositella herkimmille katsojille

dav

Indonesialla oli myös jännä interaktiivinen paviljonki, joka talletti yleisön silmiä seinille. Teos on kuulemma yhteistyössä Jakartan toimipisteen kanssa. Itse videon tarkoitus jäi mysteeriksi.

dav

Ja sitten päänäyttelyyn. No olihan ne Michel Blazyn kukkalaatikko-kengät kivat. Yleensä tuollaiset on itsetarkoituksellista kikkailua, mutta tässä oli esteettistäkin näkemystä:

sdr

Guan Xiaon ironinen videoteos David-patsaan kaupallistamisesta oli hauska. “David me juodaan sinusta, David me nukutaan sinussa jne”

dav

Samoin Charles Atlas oli ansainnut kunniamainintansa auringonlaskua kuvaavalla poliittisella teoksellaan, jossa 18min auringonlasku huipentuu drag artistin esitykseen.

dav

Näyttelyn alussa Lee Mingweille voi tuoda vaatteita korjattavaksi ja jättää ne osaksi teosta:

dav

Loppupään Liliana Porterin installaatio pikku-ukkoineen oli myös vangitseva

dav

Pauline Curnier Jardinin videoinstallaatio oli myös sarjassamme humoristis-mytologiset videot liittyen tyttöön, joka näki Madonnan. Mm Jeesus esiintyy viettelevänä mieshahmona ja yhdessä kohtaa tämän pää puhuu protagonistin kriittisen paikan edessä.

dav

Olin häkeltynyt Nicolas Garcia Uruburun performanssista vuoden biennaalissa, jossa hän laski fluoresiiniväriä Grande Canaleen, ja jatkoi tätä muissa lokaatioissa.

dav

Ja olihan ne Sheila Hicksin somekuva-pallot kivoja

dav

Mutta vielä kivemmat pallot löytyivät Uuden Seelannin vierestä. Niitä ei ollut jostain syystä merkitty karttaan (tai oli, Giardino delle Verginin karttaan). Värikkäät kivipallot, joiden sisältä tuli erilaisia jänniä ääniä. Kyseessä oli Alicja Kwaden “Pars pro Toto”, jossa pallot kuvaavat planeetoita ja ääniraita on -70 tehty äänite maapallon ulkopuolisen elämän edustajille.

dav

Kun oli kulunut lähes 9h, kävelin vielä Giardino delle Verginin läpi. Palkittu Hassan Khanin ääniteos oli ihan kiva, mutta Sebastian Diaz Moralesin Pasajes”, jossa nainen käveli päämäärättömästi eri maisemien ja hylättyjen talojen läpi 26min ajan, oli ihanaa balsamia aivoille. Kuvittelin olevani se nainen kun kävelin vielä näyttelyn jälkeen hotelliin.

sdr