Riga biennale

Reversed library made by Nikos Navridis, Faculty of Biology.

So I have seen just 5 out of 8 venues, but let us start. First of all- I never would have found Riga biennale without Instagram. Second- 2 days is minimum for seeing everything. And now that Riga edition of Baltic triennale has started, you would need a taxi to do everything in 2 days!

Indre Šerpytyte, Former NKVD-MVD-MGB-KGB buildings, Kristaps Morbergs

Riga biennale is definitely stronger than Berlin biennale this year. It uses the exhibition spaces brilliantly (for example Sputnik Photos in Recidence of Kristaps Morbergs), shows high diversity of works and exhibion spaces. Themes is each location varies and communicates with the former use of the building. So biennale aptly communicates with the city and its past. I haven’t seen yet OpenART biennale in Örebro, but I think Riga biennale is seriously competing a place in the biennale number 1 in Baltic states and Scandinavia. Helsinki biennale 2020 really has to work out to reach the same level!

Andrejsala

So I started with Sporta2 square, continued to Residence of Kristaps Morbergs, The Former Faculty of Biology of the University of Latvia and Andrejsala. Everything by foot. Next day I saw Art Station Dubulti in Jurmala.

If you have time just for one venue, Faculty of Biology is the main venue and for the enthusiastics of science. For soviet lovers place to go is Recidence of Kristaps Morbergs. Just to see interesting harbour place with less art go to Andrejsala. Sporta2 square is quite average abandoned place, but nice works and proximity to lovely brunches of MiiT Coffee. Dupulti is not big venue, but goes well together with Jurmala trip. It has a smell work of Tilman Wendland (collected from different sea/shore locations). Just to mention Christian Skeel’s ja Morten Skriver’s smell work  ”Babylon” is one of the most loved works in Kiasma, Helsinki.

But here are some highlights what I saw:

Sputnik Photos is a collective of photographers, that has documented change in post-communist countries. In Faculty of Biology they have recreated anatomical models from labs in former Soviet countries, and in Kristaps Morbergs they have hidden under torn wallpaper photos of places symptomatic of change.

Also Augustas Serapinas aptly uses the exhibition space in his work “Occupier”, that is including empty room and a sculpture in the second one that is reproduction of the first room. One could think that the occupied object is for example a post Soviet country, like Lithuania in artist’s case.

I was also inspired by Orbita’s video poems. Here is link to one of those I found in internet. There are subtitles in the video. ORBITA https://staffi.livejournal.com/28058.html

The space was brilliantly used also in the work of Mark Dion in Faculty of Biology, where you navigated between shelves to find the actual sculptures.

In Sporta2 Square I was inspired by Erik Kessels Chain of Freedom, tribute to Baltic Way demonstration where 2 million people joined hands in a chain of 675.5km across Baltic states 23.8.1989, organized by pro-independence movements. Later on I somehow managed to continue the theme visiting European Solidarity Centre in Gdansk. Erik Kessels also had a “find Waldo” installation in Faculty of Biology named Human Zoo positioning photos of human beings in the middle of zoological collection.

I loved Taus Makhacheva’s work in last Venice biennale and I loved it in Sporta2. She has room full of travelling speakers apologizing late reply to an e-mail.

One of the the most photo friendly works was the Maarten Vanden Eynde’s Pinpointing Progress, a monument to local production and ironical monument to speed of industrialised evolution, and a reference to sculpture Town Musicians of Bremen in Riga centre based on the story of Brothers Grimm where ill-treated animals find together freedom.

In Andrejsala conceptually I really liked Danilo Correale’s “Mr Bojangles… May also enjoy”

OK, there would be still many works to share, but let us wait for my other visit in Riga 🙂

Advertisements

Berlin biennale

So as far as I have understood, Berlin biennale has had quite different editions during its 20 years of history. I heard 2016 got bad critique. But still I wouldn’t trust Jason Farago’s review (New York Times), since he has snobbish taste lacking sense of humor. He defined one of my favourite work of Heba Y Amin “undergraduate” even though it was more insightful than any work in last Venice biennale and Documenta. Instead of moralizing it’s actually suggesting solution to various problems creating Atlantropa: geopolitical area combining Europe and Africa. And it makes witty esthetics about megalomaniac politic speeches. But I truly understand why people like Jason Farago is disturbed by this. But I don’t validate his narsistic way of nullifying the artistic value of this piece.

And he left unmentioned the obvious Firelei Baez having too much traditional esthetics?

So just to open the content of the works above, they are inspired by Sans-souci, both a figure in revolution in Haiti, a place that experienced a severe earthquake and a palace of leisure outside Berlin.

But anyway I supposed to evaluate the overall impression of the event. Of course it also hit to my eyes that artists from African descent are very present. I would say it’s a apt choice for Berlin biennale, since nowadays Berlin based artists are dominating almost any major international art show. It’s good to give some balance to white male dominance in art market, and in the art world there are so many amazing works, that it’s not threat to the value of art in the biennale.

Lorena Gutiérrez-Camejo combined in her work “masculine” heraldics with “feminine” textile. This work’s name is Where are the heroes, that is quite close to the theme and spirit of the biennale We don’t need another hero. Heroism combined with “soft” culture.

Taidemässäilyviikonloppu, päivä 3

Mänttää pitää retrospektiivisesti erikseen kommentoida, joten tässä jotain paloja vielä Pirkanmaan ja Hämeen taidekesästä:

Sara Hildenin kaikki näyttelyt ovat yleensä yleisöystävällisesti tehtyjä. Nyt olimme kahden vaiheilla, haluammeko lähteä ollenkaan katsomaan ryhmänäyttelyä, mutta menimme Instagramin houkuttelemana toteamaan, että ne kiinnostavat kuvat kuuluivatkin de Bruyckeren jo päättyneeseen näyttelyyn. Mutta joka tapauksessa löytyi tasokkaita maalauksia: vaikka kukkataulut ja maisemat ovat perinteisesti sitä “tylsää” taidetta, alla oleva Eggert Pettursonin värikäs Suomi-kukka-teos ja Antti Mattilan pohjanmaa-henkinen maalaus olivat kaikkea muuta kuin tylsiä! Tunti menee mainiosti näitä tutkaillessa, mutta mitään täysin must- matskua ei ole.

Jussi Heikkilä: Merikotka, Kyhmyjoutsen

Sitten jatkettiin Finlaysonin alueelle. Tämän ehdoton helmi oli Jonna Kinan marmori-teemainen installaatio, jonka videossa näytetään marmorikaivosta ilman työkoneita, ja tekstissä selitetään pitkähkösti marmorin rooli länsimaisessa sivilisaatiossa. Tästä valitettavasti ei tullut otettua kuvaa. Myös Anssi Kasitonnin videot kannattaa tsekata.

Mutta sitten vähän suun pieksentää: Rosa Liksomilla oli laaja näyttely. Vaikka noin käsitteellisellä tasolla pidän teoksia kiinnostavampina kuin parjattuja Andy Maccoyn maalauksia, näyttely oli sellainen runsaudensarvi, että alkoi yököttämään. Hienoa, että ITE taide pääsee museoihin, mutta nyt olisi ripustaja saanut heittää 75% pois näyttelystä.

Enemmän silmää hiveli Hannu Palosuon kahvisäkkeihin tehdyt maalaukset:

Ja pitihän se PURNUkin katsoa, kun jo kuolleen VILLA ROOSAn kuraattorit Eerika Malkki ja Jani Granholm olivat puikoissa. Alla Aimo Tukiaisen veistos, joka on myös Pellossa ja oikealla Sirpa Hynnisen installaation osa.

Ihastelin taidekenkiä Berliinissä, joten Tuula Lehtisen posliinikengät tulivat kuin tilauksesta. Niin- ja Venetsia biennalessa myös Michel Blazy hyödynsi kenkämuotia Collection of Shoes Jäämme odottamaan milloin suomalaiseen kesänäyttelyyn tulee taidesaippua ja taideolut Suuren Maailman malliin.

Varsinainen päivän helmi oli NURKAN TAKANA METSÄ Renko-kylän läheisessä metsässä. Päädyimme tänne kun saimme Riihimäen lasitehtaalla käteemme mainoksen. Toistaiseksi ei ollut vielä sankoin joukon kävijöitä, joten mars mars tuonne! 24h auki. Teosluettelo ja vieraskirja löytyvät postilaatikosta reitin alusta.

Ensinnäkin konsepti on raikas ja molemmat meidän delegaatiosta on haaveillut taiteen piilottamisesta metsään, joten olisi kiinnostavaa nähdä tämä toteutus. Riistakameroita oli aseteltu pitkin reittiä vahtimaan teoksia. Hienovarausta luonnon tuunausta mm. elintarvikevärein ja puukolla kuten alla näkyy. Sadekeli olisi kiinnostava, sillä reitin päässä on Emilia Niskasaaren saderumpu-teos (ei kuvaa).

Pilvi Ojala, Antti Oikarinen, Kaarina Haka

Tuija Teiska

Kesänäyttelyt 2018, päivä 1

Nähty: Mänttä, Purnu, Riihimäen Vanhan Lasitehtaan “Emme olleet yksi” ja Rengon metsässä sijaitseva “Nurkan takana metsä”. Hämeenlinnan Taidemuseo (NOCO)  Tampereen taidemuseo (J. A. Juvani), Finlayson Art Area ja Sara Hilden.

Näkemättä: Haihatus ja Sysmän kohteet. Haihatus kiinnostaa kesänäyttelyistä eniten, mutta oli vähän kaukana taidemässäilyviikonloppuun. Voisi myös miettiä Fiskars ym Länsi kohteita.

Voi skipata: Salmela ja Pyhäniemi ovat varmasti kivoja, mutta tuskin yllättävät. Ars Auttoinen kun ei ole kuratoitua näyttelyä.

Janne Laine, Pekilo

Jokavuotinen taidemässäilyviikonloppuun on takana. Oli kiva rikkoa rutiineja kohteiden osalta ja sanoisinpa, että Riihimäki+Renko oli yllätyskerroin huomion ottaen sitä parasta antia. Mitään suuria pettymyksiä ei tullut eteen, mutta Gösta jäi vähän valjuksi, myöskään NOCO ei aiheuttanut itselle värinää kehoon. Viikonlopun aikana tuli tehtyä eeppisiin tieliikenne-eksyminen ja Tampereelta suoritettua Pyynikin näköalatorni ja sen kahvilan epäaito munkki. Samoin heikosti dokumentoitu “kuinka uida siveellisesti” – performanssi Purnu:ssa. Vielä minusta ei tule Elina Brotherusta. 

No niin ja sitten kommentteja näyttelyistä. Etenen kronologisessa järjestyksessä:

EMME OLLEET YKSI, Riihimäen vanha lasitehdas

#teemukorpela #anssitaulu #mikakarhu #elinasalonen

Tämä taisi olla se suurin WAU. Ja ei ollut kaukana että olisin missannut tästä kertovan postauksen Taidesuosituksia-ryhmässä, Fb.

Tematiikkana miten kansalaissota näkyy nykytaiteessa. Yllättävän laaja,  tunnelmallinen teollisuustila, kesäpäivän rakastaja. Myös tunnettuja nimiä, mikäli tällä nyt on merkitystä. Ja vieläpä ilmainen. On sitä vähemmästäkin maksettu.

Eniten diggasin Teemu Korpelan mystisestä mustasta kulmasta, mikä näkyy yllä olevassa kollaasissa. Kuva ei tee valitettavasti oikeutta tilalle. Tämä teos mielestäni kuvasi tyhjentävimmin sodan kauhuja, ilman sanoja. Teos kivasti myös kommunikoi Teemun Pekiloon rakentaman huoneinstallaation kanssa, jossa on esillä hänen teoksiaan rypistettyinä seinille 20 vuoden ajalta:

Toinen Riihimäen highlight teos oli Simo Ripatin Valvoja ja Kuivaushuone. Olin missata koko huoneen ja senkin jälkeen katsojalta vaadittiin tarkkaavaisuutta, että videoidusta häkistä karannut lintu löytyisi:

Ja mitä pidätte tästä Sampo Malinin teoksesta?

Seuraava kohde oli Hämeenlinna. Museossa esillä Juhani Linnovaaraa, 60- ja 70-lukujen modernismia sekä harvinainen katsaus NoCo-kokoelmaan. Lyhyesti sen verran että jos kuratoisin kesänäyttelyn, Kimmo Kaivanto täyttäisi ehdottomasti sen kääkkäkiintiön. Monipuolinen, terävä taiteilija. Noco oli laadukas näyttely, mutta mitkään yksittäiset teokset eivät vahvemmin puhutelleet tunnetasolla. Tässä Elmgreen&Dragsetin “Lowered goals” ja Sofia Hultenin “Indecisive Angeles”

No laitetaan vielä Danilo Stankovic

Ja sitten päivän huipennokseen J. A Juvanin näyttelyyn Tampereen taidemuseossa, mikä näkyikin jo kuvassa.

Teemana on siis sukupuolistereotypioiden rikkominen mm lainaamalla poseerauksia pornografiasta ja muotikuvastoista. Itsekin innostuin poseeraamaan ennen näyttelyä duckface naamallani museon eteen asetetun ankan päällä, ja totesin myöhemmin että samaistun seksiobjektina enemmän J. A Juvaniin kuin Insta-kaunottareen. Mutta tässä vielä muutama kuva:

 

Moscow biennale of young art

So this has been my art travel schedule since 2010: all the odd years in Venice biennale and all the even years in Moscow international biennale of young art. What is attractive in the latter is that it happens in a “real” city. Metro moves every minute during the rush hour, no huge tourist grouds.

Festival has 3 main venues and plenty of collateral events. I would say 4 days is enough to cover everything (some exhibitions, though, are not open during the all festival).

This year the main venue “Abrakadabra”  is located in an industrial building near the 1905 goda metro station. That’s also the exhibition that was curated the best: enough information that is focused to essential issues. Quite lot of videos, I ended up spending there almost 4 hours.

Video “Fusi time” of  Clément Carat that refers to Fusik, to escape producing asset for factory owner

Before I continue to some artist and works, let me give some tips about collateral events:

-I could’t find Maxim Boxer or Kadr galleries. I’m sure about the address and the house. Make a phone call if want to visit these. Also Tunnel gallery near Sokol metro was closed even though it supposed not.

-Winzavod is practically with its size one of the main Venus. I love the huge cellar Винтажный зал

-Mmoma ermolaevski was quite boring. Mmona Petrovka was not listed, but is worth visiting for the fans of big names.

-Aptekarsky Ogorod is nice for it’s location. Art works hidden in the oldest  garden of Moscow.

-Elekromuzei is far away and small, but had some excellent videos and VDNH is of course worth seeing. 4 tram stops from the main gate of VDNH.

-MARS exhibition is very small and if you want to see also everything inside (virtual reality works etc), that costs 10 times more than the main venue giving much less insights. But if you consider the big picture, it’s no big money. The most interesting work was virtual reality work “Psychosis” by AES+F. Still I like their normal videoworks more, but it was fun to sit in the wheelechair and watch blood spilling legs and breasts in the sky.

-Didn’t see Moscow city museum, Darwin museum or CCI Fabrika (from the exhibitions open 23-25.6)

Here are some works/artists:

–Olivia Hernaïz: All About You (main venue)

 Lay on the massage table and watch the music video made from the bank slogan, most of them from collapsed ones. Self-development, commercial aspects of that, role of feelings and social interaction in the market.

–Tabita Rezaire

The video displayed in MMOMA gogolevskii starts as “western world” is trying to make a phone call. The friend is insisting not to reply, and makes sarcastic comments with sms while “western world” is apologizing all the bad things it has done few 100 years for the woman of colour.

–Ariane Loze

She had a work in the main venue + in National Centre for Contemporary Arts (NCCA). In both she plays all the characters like Cate Blanchett in Julian Rosefeld’s Manifesto. I especially like the NCCA piece “The Feast” which incisively depicts the challenges of a contemporary woman in her age. I looked she also has a work in Riga biennale.

-Ho Rui An

The video (MMOMA gogolevskii) is analyzing the prediction of the future, inspired by the Singaporean government’s plan to follow unusual happenings through the dashcams. Above are different suggestions beside “Black swan” to desribe an unspected event. The video was aptly placed together with ShareLab that research Facebook algorithms and Joana Moll that shows RedServants project involving normal citizens to watch to Us-Mexico border.

–Vik Lashenov “In the upstairs they sing  song, while somone is swimming with the dolphins” , Elektromuzei

Suit wearing men go to the woods with their suitcases. Ode to downshifting?

– Ksenia Dobrovskaya

I have also video (Winzavod, big winery) of this in Instagram (also with name  “afilalapices”). So she has made flags from different place to identificate them and raising question about symbols. Have to also mention in work of Stephanie Syjuco “Rogue states” where she represents fictional flags from Hollywood movies usually representing terrorist groups or enemy states:

I have to also comment one of my photos in Instagram:

Since the virtual reality works left me somehow empty with their visual world that resembled too much video games, these works of Zoë Burnett and Ilya Grishaev investigate the difference of replication technologically or by human hand. Anyway at least for my eye the work of the human hand is more appealing with its minor errors. I don’t know how Zoë Burnett did her emoji-tapestry “To feel what I am”, but it creates illusion of manmade pattern.

Still have to mention videos of Piotr Urbaniec and Anastasia Kuzmina that I posted to Instagram. Piotr is in the main venue and I was attracted by his video where he makes circles to the water, cause I do kayaking and have many times observed the same in smaller scale. Anastasia is also in Elektromuzei and this switching off the light that compasses the entire room happens every 2 minutes harassing my slow reading of Russian.

As A Finn I have to mention that in NCCA they have video of Jaakko Pallas uo and Anni Puolakka they had in Purnu art center last summer. And in the main venue there is video of Jonna Kina that represents people’s ideas behind their passwords. For example there was a touching story of a hungry woman that avoided terrorist attack in Paris.

From the Aptekarsky Ogorod I want to show works of  Anastasia Dubach and Sergei Sobolev (even thought they are not part of the festival) :

Instagram

Wentrup gallery’s yard is discriminating blondes (parking places just for brunettes)

I don’t know if I found any new readers to my blog from Instagram (comment if you are interested to read my short notes about exhibitions in Helsinki and occationally some art festivals or other cities like Berlin!).

Anyway Instagram has been by far most promising site for information what’s happening in the art field. I already found for example Riga biennial and Berlin Art Fair that is happening at the same time Mika Rottenberg has opening of her exhibition at Sprüth Magers. Then some Generative gallery started to follow me and they have interesting exhibition in MARS, Moscow (unfortunately I can’t make it). Hopefully also some other interesting galleries also find me. 🙂

So here’s strategy: add some central institutions (museums, galleries) from the cities you visit frequently or are nearby. In my case it would be Berlin, St. Petersburg, Moscow, Stockholm, Tallinn.

Ritterstrasse, Berlin

Berliini 2-3.6.18

Berliinin taidekartta alkaa vähitellen muodostumaan päähäni. Olen pitkään tuhlannut aikaa Auguststrassen ympäristössä ja Hamburger Bahnhofilla, mutta nyt olen tajunnut että olennaiset asiat tapahtuu Unter den Lindenin eteläpuolella. Edelleenkin olisi löydettävää Schönebergissä sekä pienemmissä instituutioissa. Gallerioita ja museoita on joka tapauksessa sen verran, että taidekävelyn kohdennusta voi auttaa mm. näiden sivustojen tsekkaus: Galleries Now ja Art Berlin. Parasta on jos kierroksen alussa löytää INDEX-kartan, mikä auttaa myös turistina navigointiin.

2.6 kierroksella ei tullut bongattua spontaanisti tuttuja tekijöitä, mutta etukäteen löysin muutamia nimiä, joiden teoksia olen nähnyt viime kesän Le Grand Art Tour:lla (=Venetsia+Dokumenta+Münster). Monet etabloituneet taiteilijat kun nykyisin asuvat Berliinissä. Pitkästä aikaa tuli käytyä myös Berlinische Galerie:ssa, jossa yleensä tuntuu olevan tylsiä näyttelyjä. Vierailin viimeinkin myös KINDL-keskuksessa 3.6, missä oli tämän reissun kiinnostavin näyttely.

Mutta tässä nyt koostetta näkemästäni ja samalla itselle muistiinpanona mitä kohteita tulisi muistaa milläkin huudeilla:

Berliniche Galeriessa oli houkutuslintuna Nikolai Carstenin hiukkasfysiikan inspiroima laser-peili-veistos “Tele”. Arvostan sitä miten hän käyttää tiedettä inspiraationa teoksilleen, ja miten lopputulos myös on visuaalisesti viimeistelty (tämä näkyi myös hänen Eigen+Art:n näyttelyssä, missä piirrosten lähteenä olivat matemaattiset yhtälöt). Tunnetasolla olin kuitenkin vaikuttuneempi Gudnadóttirin dokumentistä Keep Frozen, joka kertoo islantilaisista satamatyöntekijöistä.

Nikolai Carstenin teos Eigen+Art

Berlinische Galerien lähellä on myös käymisen arvoisia gallerioita. König on entiseen kirkkoon rakennettu galleria, joka oli ainakin nyt myös ennakkoluuloton näyttelyiden kaupallisessa hyödyntämisessä. Päädyin ostamaan pyöräilyä varten Claudia Comten näyttelyn “When Dinosaurs ruled The Earth” inspiroimat leggingsit. On luku sinällään mitä mieltä olla näistä taidesaippuoista yms, mutta on tämäkin yksi keino houkutella kävijöitä osallistumaan taloudellisesti muuten maksuttomiin näyttelyihin. Ja hyvä jos se tapahtuu tuotteilla, joita tarvitsee joka tapauksessa muutenkin. Varsinkin kun tämä kyseinen näyttely käsitteli mm. muovin kiertokulkua luonnossa.

This slideshow requires JavaScript.

Toinen BG:n läheinen hienostelu-galleria on Gebauer ja siinä lähellä mm. Buchmann (täällä ollut mm. Miyajiman näyttely) sekä lindenstrassen 34-35 galleriat, joita INDEXin mukaan on 5kpl (näiden sisältä löydetty mm. Vadim Fishkinin ja Nelli Palomäen näyttelyt). Lindenstrassenin paikat ovat melkein kaikki ovikellon päässä.

Yksi mukava galleriakompleksi löytyi Prinzessinnenstrasse 29:stä Soy Capitán ja KLEMM. Kummankaan taiteilijalistat eivät sano minulle mitään, mutta ote on kohdallaan.

Soy Capitánissa oli Camilla Steinumin ihmisen ja koiran välistä suhdetta pohtiva veistonäyttely, lähtökohtana pohdinnalle on koiran ja kyynisyyden sama semioottinen alkuperä. 

KLEMM-galleriaan houkutteli nimi “Dear Vladimir Putin/ I am the Power” (Sven Johne). Edellämainittu oli videoteos itäsaksalaisesta ns. venäjämielisestä miehestä, ja viimeksi mainittu allaoleva kuva ja ääniteos, jotka toisaalta esittävät ihmisen omaa toimijuutta korostavia mietelauseita sekä toisaalta naiivia hyväosaisen puhetta. Itseä näissä lauseissa kiinnostaa nimenomaan ristiriita siitä, miksi sama lause on hyväksytty buddhalaismunkin suusta, mutta halveksittu toimitusjohtajan lausumana.

Näiden kahden gallerian lähestöllä oli myös yksi ovikello-galleria, ChertLüdde, jossa oli Patrizio di Massimon tylsiä maalauksia ja jännittävämpiä veistoksia/installaatioita. Kuten alla “Inside me” tyynypyramidi, jonka sisällä taiteilijä hengasi kun työ oli ensimmäisen kerran esille 2013. “the true Buddha sits in the interior.”

Yksi mukava välipysähdys oli Wentrup U1/U3 Möckenbrücke- pysäkin vieressä. Münsterista tutun Nevin Aladagin keramiikka- ja mattoteoksia:

dav

dav

Yksi viime reissun löydös oli U1 Kurfürstenstrassen läheinen keskittymä. Harmi että Tanya Leighton oli suljettu. Potsdamer strassella metroasemalta pohjoiseen pitäisi olla kymmenisen galleriaa, joista löysin max puolet. Harmi, että en malttanut katsoa tarkemmin Plan B lokaatiota, joka oli sisäpihalla (googlen mukaan tuolla on vaikka kuinka paljon gallerioita, eli paljon tuli missattua). Viimeksi olin mainiossa yksilöllisessä performanssissa Kunstsaele Berlin:ssä, missä olisi näköjään kannattanut käydä nytkin…  ja Bülowstrasse 7:ssä on myös Katutaiteen mekka.

Varsinainen löytö oli kuitenkin kenkäkaupan ja gallerian yhdistelmä, joka ei edes löytynyt mistään gallerialistauksesta. Design-kenkiä ja antikapitalistista taidetta. Arvostan tätä itseironiaa. Olin luulossa, että kenkiä myydään eriparisina, mutta tämä taisi olla vain esillepano. Selvitän pian detaljit: -Herrmann Hermann Conspirators P100 Project space.

This slideshow requires JavaScript.

Posliini Fritz Bornstück, Marx-Barbie Sebastian Utzni ja jättimäinen valkoinen verisivelylasi Daniel Karrer

No vaikka noilta huudeilta näkemättä jäi paljon, jotain muutakin jäi käteen. Mm. Dorothée Nilsson esitteli Inka & Niklas Lindergårdin teoksia, mitkä käsittelivät luonnon ja tätä kuvaavan ihmisen suhdetta:

dav

dav

 

Tällä kertaa Augustrassen ympäristöstä tuli tsekattua Eigen+Artin ohella Sprüth Magers, jonka taiteilija-listan voisi copy-pastata suoraan Venetsia biennaalin päänäyttelyyn. Siinäpä olisi poliittiselle taiteelle aihetta: onko muilla enää tilaa auringossa kuin tällä gallerioiden Donald Trumpilla. Nyt esillä Senga Nengudi. Katsoin, että tuossa galleriassa on esillä lokakuussa Mika Rottenberg. Siinäpä siis seuraava ajankohta tulla Berliiniin.

Mutta sitten vielä sunnuntain Highlightiin, KINDLeen. Odotin jotain Tacheles-henkistä meininkiä, tai vaihtoehtoisesti jotain Moskovan Winzavod tai Artplay- tyyppistä paikkaa, mutta tämä olikin kompakti ja suorastaan steriili museo, jossa villiä oli ainoastaan piha. Kyseessä on siis KINDL-panimoon rakennettu kulttuurikeskus. Esillä Taiyo Onoraton ja Nico Krebsin “Defying Gravity” mikä oli sattuman kaupalla nimetty samassa hengessä kuin Kuvan Kevät 2018 suosikkini.

Erityisen vaikutuksen teki näyttelyn videot, mm. missä tyyppi hakkaa vasaroilla rakennuksia (löytyy Instagrammista “Insinöörin taideopas”-nimellä). Mutta oli näissä valokuvissakin hyvin hyödynnetty optista illuusiota ja muuta kikkailua. Allaolevassa kuvassa oleva keltainen viiva kalliossa on taiteilijoiden interventio maisemaan.